Syyskuisia kuvia Dannysta

Tekstiä tulee sitten myöhemmin, kunhan taas saan aikaiseksi tähän istahtaa. :D

Häntäheikkien kesäkirmailut

Haha! Danny on löytänyt sisäisen uroksensa ja viikkojen tutkailun jälkeen se on ottanut miehisen olemuksensa osaksi itseään. Voi jessus! Kesä on mennyt siis murrosikäisen collien kanssa...jokaiselle rodusta vähänkin tietävälle se tarkoittaa hampaiden kiristelyä ja useimmiten myös tutustumista omaan sisäiseen Dalai Lamaan - omistajan näkökulmasta siis näin. Koiran näkökulmia on niin monia että niitä en jaksais enää edes miettiä kun ollaan pahimmasta, hetkeksi, päästy yli. Jos ihmislasten kanssa mietitään että 3-vuotis uhma kun on oikein paha niin murrosikäisenä päästään helpommalla, uskoisin tuon pitävän vielä paremmin paikkansa koiralapsella ja nuorella. Meidän Danny kultamussukka on ollut niin kuin ihmisen mieli koko lapsuutensa ja vielä 1-vuotiaankin, mutta nyt kun tuli sitten kevät ja kesä vielä siihen perään niin herra päästi kaiken ajatuksensa valtoimeksi ja on koetellut kärsivällisyyttä tässä talossa. Tuohan ei siis ole ollut mikään hirviökoira, vaan sellainen kulman takana kyräilijä. Se on perus rauhallinen edelleen mutta siinäpä se juju onkin. Tuo kaiken kukkuraksi kävi sitten matkastressin päälle vielä Rikiin hampaiksi... Jippijaijee! Saatuaan olla pari päivää hiukan erillään ja palauduttuaan matkasta (junamatka Imatralle ja autolla takaisin), se on sietänyt ja jopa tervehtinyt Rikiä ihan normaalisti. Yllättävän pitkään se tosin on tuota supernopeaa terrieriä sietänytkin, kaikessa rauhallisuudessaan. Oli pari kuukautta sellaista kun Danny ei kestänyt saman ikäisiä uroksia lainkaan. Liikaa iholle tulevat eivät edelleenkään oikein iske, mutta ihan hampaiden esittelyksi homma ei kuitenkaan mene. Aikamoinen kukko...

Mutta, kuinka ollakaan pelastuskoira siitä taitaa tulla kuitenkin. Vaihdettiin ryhmää ja avot, homma loksahti heti ekoissa treeneissä pitkän tauon jälkeen paikoilleen. Koira tuli jopa luokse ihan innolla ja esti oikeasti ihmisiä. Tuntui että se eka ryhmä olikin vähän päämäärättömän oloinen, mutta ehkä meillä oli vain huono hetki Dannyn kanssa. Mene ja tiedä, ihan sama, nyt on hyvä ja näillä mennään.

Näyttelyissä Danny on käynyt koko kesän. Se on heinäkuusta alkaen tosin kärsinyt junnu-uroksen dilemmasta ja saanut pelkkiä EH:ta. Ihan hyvät nekin mutta, jos voi saada parempia niin me otettais niitä jooko. Nyt sitten kääntyi tuulet. Jo oikeastaan ACP- katselmuksessa oli havaittavissa jotakin muutosta mutta nyt 14.päivä tuli sitten hieno arvostelu ja NUO ERI2. Seuraavaksi Danny menee kehään varmaankin Vantaalla, jos en nyt sitten ota vain Fergusta kun on sen ekat geimit. Katsotaan.

Eli talvesta toivotaan suht runsaslumista, jotta turkki pysyy hyvänä edelleen ja sitten otetaan kelkka käyttöön. Valjastetaan nuo kummatkin siihen eteen ja VEDÄ! :) (Haaveita pitää olla eikös vaan?!)

Kesä

Se olisi sitten 14.6.2011. Kesä tuli aikamoisella rytinällä, tarkoittaen siis nopeaa lämpenemistä. Viime viikko painittiin helteen parissa. Yllättävän kivuttomasti kuitenkin meni, vaikka viime kesän perusteella osasin jo odottaa Dannyn murtuvan lämmön alla. Nyt kuitenkin turkki on ilmeisesti saavuttanut eristävyytensä ja helteitäkin sietää koira jo paremmin.

Kesäkuun aikana on ollut monenmoista. Danny on käynyt kevättauon jälkeen näyttelyissä ja paimentamassa. Paimennuksesta meille jäi vähän hampaankoloon, sillä murrosiän syövereissä painiva Danny oli oikukas ja turhankin pehmeä, joten hommasta ei tullut juuri muuta kuin rapaiset vaatteet. Mä en vaan opi olemaan niiden lampaiden seassa..ne kulkee ihan miten sattuu ja sit menee Dannylläkin herne kirsuun. Joo, en laita minkään piikkiin mutta harmittaa vähän.

Näyttelyistä on tullut vaihtelevaa tulosta. Aptus showssa herra ei suostunut olemaan mitenkään päin. Käyttäytyi kuin vasikka kevätlaitumella. Tuloksena H. Tosin, tuomarikin oli tiukka, muut tulokset olivat myös alakanttiin, aiemmin hienoja sijoituksia haalineillekin koirille. Mutta nokka puikkona kohti uusia haasteita.

Seuraavaksi olikin sitten vuorossa pääerikoisnäyttely kesäkuun 12. päivänä. Ja jeeeeee!!!! Sieltä Danny kahmaisi juurikin sille sopivan tuloksen eli ykköspaikan omassa luokassaan, nuorissa uroksissa, lisäksi sille annettiin myös SA. Eli virallisesti tulos oli Nuo ERI 1 SA. Tästä on hyvä lähteä eteenpäin. Seuraavaksi tuo ihana luonteinen uros nähdään siis Eukanuba Summer Showssa, Tuomarinkartanossa. Toivotaan että myös silloin saadaan jotakin kotiinviemisiksi. Pääerkkarissahan minä en ollut hihnan toisessa päässä vaan koiran esitti kasvattaja sekä uroskehässä sitten Dannyn siskon Maijan omistaja. Samaan aikaan me olimme Rikin yorkkien kesäpäivillä Falkullassa. Rikikin tuli epävirallisessa neljänneksi. Hieno päivä siis kaikille! Ferguskin oli ollut siististi täällä kotona yksinään.

Eilen oli sitten vielä jännääkin jännempi ilta kun olimme lonkka,-kyyner ja silmäkuvauksissa pentueen muiden sisarusten kanssa. Hienostihan se sujui sekin, mitä nyt Danny vähän "puolusti" laumaansa varsin ystävällismieliseltä Lumo-veljeltään. Samanikäiset urokset, saman katon alla narttujen kanssa...tietäähän sen että hammasnäyttelyhän siitä tulee. Pienimuotoinen mutta joka tapauksessa purukalustoa näyteltiin. Utu-sisko on Dannylle tärkeä lauman jäsen, siihen ei kukaan muu uros pääse kajoamaan... :D Lonkka- ym. kuvien tulokset vahvistaa vielä kennelliitto ja laitan ne virallisesti sitten esille vielä, mutta hienot koirat ovat jokainen. Illalla sitten selviteltiin Dannyn päätä ja annettiin sen lepäillä rauhassa. Oli vissiin vähän rankka kokemus tuo rauhoittaminen.

Ensi viikonloppuna päästään vihdoinkin taas rauniotreeneihin. Monet jäi väliin ylppäreiden sun muiden menojen vuoksi, mutta eiköhän tämä taas tästä ala kulkemaan. Vaikkakin, hieman on herännyt epäilys että onkohan tuo rauniotouhu edes meidän laji---haku taitaa olla enempi lähellä sydäntä ainakin Dannyllä, mulle se on yks ja sama, tykkään kaikesta, lisäksi mulla on herännyt mielenkiinto myös agilityyn... Katsellaan, jotakin tuon kanssa kuitenkin pitäisi tosissaan kai alkaa tekemään. Vai pitäisikö? Eipä voi olla tekemättäkään sillä alla oleva kuva kertoo Dannystä kaiken; hurmaava.

Kuvassa Danny 4,5 kk

Uros!

Vielä kuukausi sitten oli tyytyväinen siitä että on kevät; lämmintä, valoisaa, paljon mahdollisuuksia ulkoiluun ja voi harrastaa ja ja....just. Tytöt ja hajut, kevääseen ei ehkä Dannyn mielestä kuulu paljon muuta. Lihapullat, pallot, fleecelelut mitkään maan päällä tai alla eivät ole niin iiihania kuin tytöt ja tyttöjen hajut. Pöh. Paimennuksesta ei tullut mitään kun aitauksen ulkopuolinen elämä oli niin mielenkiintoista, sitten kun tarpeeksi komensi jätkää takaisin niin sitten oltiinkin jo teinimäisesti harakirin partaalla. Telinetreeni meni aivan puihin koulutusryhmässä olevan kultsutytön vuoksi. Jätkä jopa karkasi (!) tuon likan perään. Ja sitten kun ei saanut mennä tyttöjen luo niin oltiinkin niin epävarmoja että morjens. Joo ja näyttelyt...uikuikuik ja nuuh. Tuloksena haluton olemus kehässä ja H.

Että sellainen IHANA kevät. Tosin, tuo koira on edelleen kuin ihmisenmieli, siksi juuri niin erityisen tuskastuttava ja vaikeaselkoinen välillä. Rakas.

Isonveljen roolin Danny ottaa tosissaan. Se on osoittautunut hyvinkin tomeraksi kasvattajaksi koiramaailmaan. Pelkkä katse riittää saamaan meidän pikkunulikkacolliekrokotiilin perääntymään. Niin se tulee ollakin.

Harrastaminen on siis jatkunut sinnikkäästi ja haasteineen. Ja hauskaa on ollut. Kouluttajilla ei välttämättä mutta minulla ja Dannyllä kyllä.

Rakas-Danny

Koska lähes jokainen lause tässä perheessä alkaa erään nyt nimeltä mainitsemattoman pikku tirriäisen nimellä, en aio tässä tekstissä mainita tuota pientä olentoa nimeltä lainkaan.

Dannylla on ollut hieman rankka viikko. Se on ollut kovin omapäinen ja tuittuileva, hieman kapinallinenkin. Sen sijaan se on ollut hyvin leikkisä ja innostunut lenkillä aivan yhtälailla kuin ennenkin. Suurin syy tuohon tuittuilemiseen ja pienimuotoiseen mökötykseen on varmasti ollut perheenlisäyksesmme. Onneksi, nyt voin oikeasti sanoa onneksi, on kevät. Niin paljon kuin minua onkin rassannut viime päivinä kotiimme rantautunut rapa ja hiekka, niin se merkitsee harrastusten aktivoitumista. Luojan kiitos!

On ihanaa saada oikeasti kahdenkeskistä aikaa Dannyn kanssa, joka edelleenkin päivittäin osoittaa olevansa painonsa arvosta kultaa. Mikään sen tekemisissä ei riitele meidän ihmisten mielen kanssa, ihana olento. Se on myös saanut jostakin uutta puhtia ja on nykyisin jopa enemmän sisukkaampi kuin aiemmin. Se on myös rohkaistunut erilaisten pintojen suhteen, eikä enää jännitä niitä niin kovin. Se on hyvä sillä on ilo ilmoittaa että rauniotreenit alkavat huomenna. Tosin, aluksi startataan vain meidän ohjaajien kesken kun viemme rekisteröintitodistukset näytille ja muutenkin keskustellaan kauden tavoitteista ym. Onhan siellä jokin luentokin, koiran luonteesta jne. Erittäin mielenkiintoista ja loistava huipentuma tälle viikonlopulle. Tilaisuus alkaa siis klo 17 ja kestää n. klo 20 asti.

Samaan syssyyn on sitten alkamassa tokotreenit, ihan ryhmässä. Tämä on kerran viikossa myöskin toukokuun alusta alkaen. Aivan loistavaa sekin. Olen aivan täpinöissäni kun saan vihdoin tuolle koiralle jotakin oikeasti kehittävää toimintaa pitkän talven jälkeen. Toukokuussa on siis tulossa myös paimennusta, 15.5. olevan paimennuspäivän muodossa. Siellä on sitten taas collieita ja omistajia sekä aivan fantastista sapuskaa. Kiitos jo etukäteen Svedun porukalle! 5.6. paimennus jatkuu ja tuolle sekä elokuun päivään on ilmoitettu myös meidän nimeltä mainitsematon perheenlisäyskin mukaan. Tosin pikkukaveri hengaa vielä varasijalla mutta eiköhän joku peruuta...

Näyttelyihin en ole nyt niin kiinnittänyt huomiota, niitä kun tuntuisi olevan sitten kun sille päälle sattuu. No, pääerkkariin pitää varmasti mennä ja sinne ilmoittautuminen taitaa ollakin ihan pian. Kivasti tekemistä siis koko kaudelle aina lokakuulle asti ja näistä riennoista saa myös vinkkejä tuon perheenlisäyksen kanssa esiintuleviin koulutustilanteisiin.

Kevät siis on melkoisen täynnä toimintaa ja niin pitääkin. Summer here we come!

Perhe

Kiirettä on pitänyt. Siinä se. :) Pelastuskoira"kokeiden" lopputulos oli se että Danny suoriutui radasta ihan kohtuullisesti. Se jännitti pintoja mutta eteni kuitenkin. Kaikenkaikkiaan kuitenkin ihan ok. Eikä koira paineistunut liikaa vaan oli oikeastaan suhteellisen rauhallinen aina etappien välissä. Soveltuvuuskoe oli siis kaupungintalossa sisällä ja siksi jännitimme hiukan mitä siitä tulee. Olimme kuitenkin hyvin yksiin toimiva pari, joskin toki yhteistyössä on parantamisen varaa jos koiraa jännittää. Sain rohkaistua sitä mutten huomannut että Danny ilmaisi maalimiehen. :) En odottanut että siellä olisi ollut ketään...urpo minä siis. Koira toimi oikein, ohjaaja ei, kuinka tyypillistä. Joskin, hieman jännittynyt koirani päätti ilmaista miehen lähtemällä pois sen luota. Kaksi kertaa...

Nyt mun oli siis viimeistään pakko kirjoittaa sillä meidän perheemme saa karvaisen lisän perjantaina. Taloon astelee Fergus, Merry Moonray's It's My Life.

Lisää pienestä ihanaisesta löytyy koiran omilta sivuilta. :)

Arkea

Tämä viikko on mennyt melko sekalaisessa tunnelmassa. Dannylle haaveilemani collie-veli polttelee kovasti mieltä ja yksi otollinen trikkiuros olisikin vapaana. Miten voi olla niin vaikeaa miettiä jotakin noinkin "yksinkertaista" otetaan koira tai ei oteta. Mä olen nyt jo kerran päättänyt että meille voi tulla puikkonokkia vasta vuoden päästä, mutta eipä tuo päätös kovin vapauttavalta tunnu. Kertakaikkiaan hankalaa yrittää elää sen päätöksen kanssa. Ei mene sekuntiakaan ettenkö miettisi jollain tasolla asiaa. JA vaikka olen touhunnut Dannynkin kanssa ja Rikin kanssa ja lasten kanssa niin se musta nokkainen pikkuinen vain hyppii haamuna taustalla jatkuvasti. Ei ole ihmislapsen elämä helppoa. Onneksi nuo koirat ovat olleet tälläviikolla aivan erityisen omana itsenään. Kumpikin on tasaisesti toikkaroinut ja ollut kultainen. Tyttöjen hajutkin ovat viime viikosta ilmeisesti vähän hiipuneet sillä nyt nuo jopa kävelevät lenkillä, ettei tarvitse ikäänkuin vetää niitä nokkia sieltä hangesta nuuskimasta. Ei silti nautin suunnattomasti siitä että minun koirillani on munat tallella. Mikä uros se sellainen on joka ei tytöistä kiinnostu. Nuo on vielä niin junnujakin että ihmettelisin jos eivät olisi nenä maassa tuolla ulkona alkukeväästä.

Tällä viikolla todella kevät alkoi. Ratsastustuntinikaan ei ollut peruttu pakkasen vuoksi ja pääsin sinnekin, ajattelemaan koiranpentua tosin. Samalla viikolla tuli myös tuo kauan odottamani teoriailta siihen pelastuskoiraosastoon liittymisestä. Vielä yksi sellainen ja sitten tositoimiin koiran kanssa. Aivan ihanaa! Samalla, siellä luennolla huomasin myös että Danny on hyvin oikeanlaisella luonteella varustettu olento tuohon hommaan. Se rakastaa ihmisiä, aikuisia ja lapsia, se kuuntelee minua ja seuraa mitä minä teen, on rohkea ja avoin sekä ilmaisee hyvin mielialoja elein. Se puhuu koiraa erittäin hyvin. Kurssilla oli puhetta siitä miten koirasta huomaa onko se ihmisjäljillä vai riistan ja kehoitettiin seuraamaan oman koiran toimintaa sen haistettua ihmisen tai eläimen. Huomasin jo aamulenkillä Dannystä että kun se haistaa tai näkee eläimen sen häntä menee paimenkoukulle ja korvat jämäkästi ihan ylös. Se on jämäkämpi ja jähmeämpi jäädessään haistelemaan eikä ole suoraan syöksymässä kohti. Ihmisen haistaessaan sen häntä nousee ylemmäs, korvat ovat ylhäällä mutteivät niin jämäkät vaan valmiit reagoimaan ihmisen eleisiin ja samalla se on jotenkin pehmeämpi ja erittäin innokas menemään kohti suoraa päätä. Tuollaisen huomaaminen helpottaa paljon sitä vaihetta kun ollaan raunioilla ja koira ei vielä osaa ilmaista esim. haukulla. Olen niin tyytyväinen että minulla on juuri collie, taas jälleen kerran. Tuo on niin ilmeikäs rotu korvineen ja häntineen. En sano etteikö jokin muukin rotu voisi olla mutta noiden korvat ovat ihan teatterikamaa.

Luennolla käytiin vähän läpi myös koiran koulutukseen käytettäviä metodeja sekä niitä 'lajeja' mitä pelastuskoiran tulee hallita. Rauniot, maastohaku sekä jälki. Alunperin mietin siis että me käymme tuolla pk-haussa samaan aikaan kun käymme pelastuskoiratreeneissä mutten ole aivan varma tukeeko pk-haku tuota pelastuskoiran koulutusta näin alkuvaiheessa vai sekoittaako se vain enemmän. Pk--haussa kun mennään pistoja maks 50m syvyyteen metsään tallatulla aluuella. Mietin että sekoittaako se aloittelevaa koiraa kun raunioilla se taas lasketaan vapaaksi ja se haravoi ilmavainulla koko alueen ilman että se lähetetään aina pistokerrallaan. En tiedä, seurailen tätä. Samoin ilmaisu on meillä varmaankin paras olla se haukku. Dannylla on kova ja kuuluva ääni, joten sen kun saa valjastettua niin hyvä tulee. Rullailmaisu, jota alunperin ajattelin ei toimi ihan niin hyvin pelastuskoiralla sillä siinä koira joutuu tekemään tupla työn mentyään ensin etsittävän luo ja sitten vielä rullan kanssa hakemaan ohjaajan ja viemään ohjaajankin etsityn luo. Maastossa homma voi toimia jollakin matkalla mutta esim. kilometrin päästä väärän maalimiehen löytänyt rullailmaiseva koira juoksuttaa ohjaajan turhaan paikalle. Haukkuva koira taas on helpompi huomata että se on väärässä paikassa eikä sinne tarvitse erikseen lähteä tarkistamaan enää. Koira haukkuu aikansa ja kun tajuaa että ohjaaja ei kiinnostu nyt tästä ihmisestä niin se tulee takaisin ja lähtee etsimään uutta. Noita tilanteita tietysti ei tule niinkään muualla kuin treeneissä kun tiedetään missä kukakin on. Jos on haamuja tai muita, näin ymmärsin. Rulla samoin voi haitata myös kaupunkietsinnässä sillä jos koira esim. on löytänyt ihmisen kaivinkoneen kauhasta, joita on monta vierekkäin, se ottaa rullan suuhun ja hakee ohjaajan eikä muistakaan missä kauhassa se maali nyt oli, se tekee tupladuunin etsiessään oikean kauhan uudelleen. Tälläista käytännön vinkkiä tuli siis ja niitä nyt sitten yritän jo ajoissa alkaa huomaamaan Dannyn kanssa.

Ilmoittauduin itsekin nyt sitten Vapepan peruskoulutuskurssille Kasavuoreen. Tarkoituksena siis käydä päivän koulutus pelastuspalvelun toimintaan. Saman viikonlopun aikana olisi ollut mahdollisuus käydä myös pelastuskoiran ohjaajalla tarvittavat etsintä ja viestintä sekä ensihuolto-kurssit mutta ne olivat kahden päivän mittaisia tai lauantaina. Lauantaina on mun miehen synttärit enkä sille päivälle halunnut liikaa ekstraa. Kyllä noita kursseja kuitenkin tulee eikä meistä nyt ihan vielä mitään hälytysryhmäläisiä ole tulossa kuitenkaan, ehkä joskus.

Ensi viikolla vietetään Dannyn 1 v. synttäreitä. Tosin, lahjaksi se kakkukekkereiden sijaan lähinnä paljon haleja ja ehkä jälkiliinan, pannan tai uuden naksuttimen. Rokotuksiin käy siis tie ja matolääkkeitäkin pitäisi syödä. Eiköhän se siitä. Lääkärikäynnillä taas ihmetellään koiraa joka hyppää takaisin hoitopöydälle. Katsotaan aiheuttavatko liukkaat lattiat saman efektin koirassa tällä kertaa. Niin, nuo erilaiset pinnat ovat olleet Dannylle haastavia mutta nyt se on rohkaistunut ja menee suht hyvin pinnalle kuin pinnalle. Toivottaan että pelastuskoirakoulutuksen tositoimipäivässäkin tuo otus on oma rohkea itsensä... toiminta kun tapahtuu sisätiloissa. Kääk.

Nokka korkealla kohti uusia seikkailuja ja korvat tarkkana!

Talvi

Me ollaan Dannyn kanssa ehdottomasti talvi-ihminen ja talvikoira, mutta rajansa kaikella. Tämä kylmyys joka on vallannut ulkoiset olosuhteet sekä myös ytimet alkaa jo vähitellen leikkaamaan talven suosituimmuus asemaa mun arvoasteikolla. Dannyn kanssa lenkkeily on superhauskaa oli keli mikä hyvänsä, mutta alan kaivata harrastuksiamme toden teolla. Eikä tietysti muisto lämpimästä kesäaamusta, jolloin klo 6 oli mittarissa +26 eikä ulos tarvinnut pukea kuin mekko ja ehkä kengät, helpota yhtään joka aamuista 3-kerroksisen vaateparren pukemista. Se tässä eniten nyppii että ulos meneminen on niin monen mutkan takana. ÄH.

Mutta ne harrastukset, meillä niitä on muutama. Näyttelyissä olemme käyneet muutamia kertoja, niistä on tuotu kotiin ihan hyviä arvosteluja ja lähinnä punaisia nauhoja. Danny on vielä kesken kasvussaan, joten uroksen piirteiden saaminen tuo sille varmasti monta hyvää sijoitusta vielä jatkossakin. Näyttelyt ovat hauskoja. Pidän niistä lähinnä siksi että Danny oppii olemaan hyvin erilaisten koirien, ihmisten ja tilojen kanssa. Se ei koskaan esim. väistä kun tuomari tulee kokeilemaan sen läpi, se näyttää jokaisella kerralla luonteensa, eli sen avoimen ja rohkean collien. Minulle tilaisuudet ovat keino tavata samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Dannyn sukulaisten omistajia sekä kasvattajaa tietysti. Hän on ahkera näyttelyissä kävijä ja on ollut lähes jokaisessa käymässämme näyttelyssä mukana. Itse tosin narttukoirien kanssa, joten meidän kehän laidalta ei häntä ihan aina löydä. Urokset kun ovat aina ensin ja narttujen omistajat joutuvat odottamaan joskus pitkäänkin ennen luokkiensa alkua.

Näyttelyiden lisäksi harrastamme pk-hakua. Ja sitä alkaa olla ikävä. Syksyllä pääsimme oikeasti tekemisen makuun ja nyt talven aikana metsässä haettavana makaaminen ei oikein ole onnistunut. Koirat eivät ehkä välittäisi mutta meillä ohjaajilla voisi olla vähän tukalat oltavat. Lisäksi ne koirat, jotka eivät ole treenivuorossa odottavat autossa, se ei myöskään oikein kovilla pakkasilla ole hyvä homma. Hakuporukka meillä koostuu alaosastoon kuuluvista henkilöistä ja mukavia tyyppejä sekä monta mukavaa koiraa. Tosin vain muutama cpk on mukana, suurin osa on nahkalassieita. Danny on hieno hakukoiran alku. Se toimii hyvin metsässä ja tykkää ihmisistä. Se myös menee tasan sinne minne mun käsi näyttää, siitä saatiin syksyllä monet kehut. Ihana haukku! Reipas ja ketterä, aktiivinen oppija. Odottelen innolla siis lumien sulamista ja ihka ensimmäisiä hakutreenejä.

Hakuilun lisäksi tai oikeastaan sen rinnalla ja varsinaisesti meidän hakuilun syynä on sitten pelastuskoiratoiminta. Nyt keväällä, Dannyn tullessa vuoden ikäiseksi, menemme (ensin minä yksin ja sitten yhdessä) tutustumiskurssille, josta sitten hyväksytyt pääsevät mukaan pelastuskoiraosaston treeneihin ym. Maaliskuun alussa, ensi viikolla menen teoriatunneille, joita on parina päivänä ja sitten yhtenä lauantaina on koiran kanssa "tositoimi"-päivä. Katsotaan siis miten koirakko toimii yhdessä ja onko koira sellainen tyyppi että se voisi olla mukana toiminnassa. Tulee siis olla rohkea ja ihmisten ystävä, toimintakykyinen ja ohjattavissa sekä peruskoulutus tulee tietysti olla kunnossa. Tiedä sitten mitä se tarkoittaa mutta kyllä Danny istuu ja menee maahan, seuraakin, joskus. Ihan perustottelevainen tuo on minusta, tosin nyt teini-iässä vähän uhmainenkin aika ajoin. Nyt se on saanut rohkeutta myös lattiapintojen kanssa, joten ehkä se siitä. En tiedä. Vähän mua epäilyttää jos on lattiapintaa testissä että miten tuo klaaraa...välillä kun menee ihan jumiin ja etenee sitten toooodella hitaasti. Katsotaan ja toivotaan parasta. Ei siitä ole pakko tulla pelastuskoiraa, kunhan sillä on kivaa.

No juu, viimeisenä muttei vähimmäisenä olemme hyvin kiinnostuneita paimentamisesta. Danny oli pentuna lampaita kurkkimassa ja pisti ne kyllä kuriin. Käytännössä siis pentu viedään vain katsomaan ja sytytellään sitä lampaille, herätellään mielenkiintoa, eikä ensimmäisellä kerralla välttämättä kovin paljon tapahdu. Koiralle, joka on vasta-alkaja laitetaan pitkä liina valjaisiin kiinni ja se saa sen puitteissa juosta lampaiden ympärillä. Ohjaaja pitää liinaa sen pituisena ettei se haittaa koiran liikkumista mutta niin että koira ei pääse liian lähelle lampaita. Jotkut nuoret koirat varsinkin haluavat mennä ihan päälle ja hyökkäilevät liian innokkaina päkäpäitä kohti. Koiran tulee osata olla aitauksessa niin että lampaat eivät panikoi. Se ei saa missään nimessä hyökkäillä tai koskea niihin eikä millään muotoa satuttaa lampaita. Mukana voi olla karitsojakin, jolloin koiran tulee olla erityisen huolellinen. Harjoitusvaiheessa mukana kuitenkin on vain kokeneita lampaita, ei nuoria tai karitsoja. Danny siis laitettiin silloin ensin liinaan kiinni ja se vähän jarrutteli, enkä minä osannut ohjata sitä liina kädessäni. Päästimme siis Dannyn irti ja se läheti heti kiertämään lampaita sopivan matkan päästä ja pysyi hyvin äänellä ohjattavana. Sen luonne on sellainen ettei se halunnut hyökkäillä vaan suhtautui kärsivällisesti ja hyvin lampaisiin sekä totteli minua. Olimme paimentamassa koko päivän ja asiaan kuului myös pienempi aitaus, jossa ohjaajalla eli paimenella oli sauva, jolla hän ohjasi koiraa pysymään loitommalla. Siinä minulla oli suurempi rooli ja lampaat jyräsivät mua koko ajan. Danny oli hienosti mutta mä en oikein tiennyt mitä tuli tehdä. Hienosti se meni kuitenkin, kohtuu hyvin. Silloin Danny oli siis pentu, joten nyt en odota aivan samaa siltä. Uskon että se on sen verran teini että saattaa käyttäytyä vähän rohkeammin lampaiden suhteen. Toisaalta luulen että se handlaa homman hienosti ja me olemme kyllä hyvä pari sen kanssa. Se pysyy hyvin ohjattavana vapaana ollessaan eikä minun koskaan tarvitse pelätä etteikö se tottelisi. Se jopa istuu kaukokäskyllä. Paimentamaan menemme siis touko-, kesä- ja elokuussa. Nämä siis kokonaisia paimennuspäiviä, sitten siihen lisäksi voi vielä käydä toki harjoittelemassa lyhyempiä aikoja esim. iltatreeneissä, jos tahtoo. Paimennuspaikka meillä on Somerolla, joten matkaa on sen verran riittämiin että ihan joka viikko ei tule mentyä, harmi sinänsä mutta kyllä tämä vähempikin riittää. Hauska nähdä miten homma tänä vuonna toimii meillä.

Lisäksi tietysti harjoitellaan tottelevaisuutta. Tottelevaisuus on minusta itsestään selvä osuus koiran elämässä, joten en sitä niin harrastukseksi laske, mutta kyllä siihenkin aikaa saa menemään jos oikein tavoitteellinen on. Pk- lajina se on tietysti tiukkaa treeniä vaativaa, joten en mitenkään väheksy lajia, meillä se ei vain ole niin suuressa roolissa vaan pitäytyy perustasolla, sellaisella että koiran kanssa on mukava ja helppo olla. Joka sunnuntaiaamu on meillä mahdollisuus mennä ihan treenikentälle, joten ehkä se taas kevään tullen aktivoituu sekin osuus Dannyn ja mun elämässä.

Katsotaan mikä näistä meille muodostuu rakkaimmaksi lajiksi ja sitä jatkamme sitten. Kaikkea ei koiran kanssa voi eikä ehdi tekemään yhtä kovalla draivilla, eikä se minusta ole edes tarpeellista. Jokin laji muodostuu automaattisesti omaksi ja sitä sitten tehdään enemmän, niin se menee.

Kevättä odotellessa siis!

Ensimmäinen

Ensin oli tarkoitus kirjoittaa tänne kertomuksia niin että blogin päätähti kertoo ne itse. Sitten tulin, minä omistaja siis, siihen uskoon että koirat eivät kerro kertomuksia sen enempää kuin totuuksiakaan, eivät ainakaan blogissa. Tämän blogin tarinat, totuudet ja kertomukset ovat siis minun, omistajan, kirjoittamia. Ja minun nimeni on Riikka.

Dannyn saapuminen meille oli tavanomaisesti ja yllättäen, sattumien, onnen ja tarkoituksen yhteispeliä. Olin joskus lapsena ja vanhempanakin päättänyt että joskus omistan collien, ihanan luotettavan oman collien ja olen aina tiennyt että Lassie ei ole yhtäkuin collie. Eikä sheltti ole minilassie, sen enempää kuin minicolliekaan. Tätä siis selitin jokaiselle asiasta virheellisen luulonsa esittäneelle lapselle ja aikuisellekin varmana siitä että minusta tulee joskus collien omistaja. Tässä välissä, 20 vuoden aikana ehdin tosin päättää että minusta tulee shiban omistaja, tähän päädyin siis n. 12-vuotiaana, sittemmin toivoin afgaaninvinttikoiraa ja samojedia sekä allergiastani vakuuttuneiden vanhempien lepyttämiseksi myös karvattomat koirat kävivät ehdotuksissani. Myöhemmin, aikuisiällä mietin airendalenterrieriä, landseeriä ja myös whippetiä, jokaiselle oli hyvä syynsä, mutta yhtäkään tälläista meille ei kotiutunut. Ihan siksi että niissä kaikissa oli jokin ominaisuus, joka ei sopinut mun elämään kokonaisvaltaisesti. Niin, ja oli se koira-allergia, jota minulla ei kuitenkaan ole, myöskin hidastamassa tätä koiran hankintaa.

Tästä meni jonkin aikaa ja ihastuin yorkshirenterrieriin, ihan vain siksi että se on niin pippurinen ja pieni ja että se on kaunis. Meille saapui sitten sellainen, harkittuna vaikkakin hyvin nopeasti ja olen ollut hyvin tyytyväinen valintaani. Ihana yorkkini Riki on maailman uskollisin ja pirullisin pieni suloinen olento. Mamman rakas pirpana. Ehdoton sylikoira, joka ei suostu olemaan sylissä ollenkaan. Unelma useammasta koirasta sai siis alkunsa kun katselin Rikin edesottamuksia ja sille seuraksi tulevalle kaverille asetin hyvin tiukat vaatimukset, jotka tuli täyttää viimeistä piirtoa myöten. Tämän paikan meillä täytti Danny, jokaista karvaansa myöten aito collie ja aivan täysin paikkansa ansainnut.

Danny, Merry Moonray's Wheel Of Fortune on pentueesta, jossa oli kuusi pentua. Sen emä, Black Sara's Wonder of Moonray eli Siiri on hieno koira, jonka satuin huomaamaan melko sattumalta surffaillessani colliesivustoilla. Katsoin, ilman mitään tietämystä, että tuohan aivan mielettömän upea koira. Jätin tuon koiran sitten taustalle väijymään kun edelleen tutkin mistä sen ihanan pentuseni sitten löydän. Luin Alvaston ja Hirvosen kirjoittaman collie-kirjan ja tarkoin siinä mainitut sukutaulut sekä collien historian. Taisin lukea sen useamman kerran. Luettuani seikkailin takaisin sivustoille eri kriteerit mielessäni ja päädyttyäni jälleen Merry Moonray's:n sivuille, totesin tuon ihanan Siirin olevan juuri niistä suvuista, joista olin collien itselleni päättänyt ottaa. Ilokseni huomasin pian että Siirille oli suunnitteilla pentuja! Eikä sulhoksi valittu Reino ollut ollenkaan hullumpi kumppani. Vuoden päähän suunniteltu collien hankinta olikin saanut äkillisen käänteen ja minun oli saatava pentu tuosta pentueesta.

Otin yhteyttä kasvattajaan saatuani ensin vihreää valoa perheeltä, muistaakseni sain siis vihreän valon ensin ja lähetin sähköpostin vasta sitten, en ihmettelisi vaikka olisi ollut toisinkin päin. Kasvattajan kanssa vaihdoin suhteellisen paljon mailia, uskoisin että liikaa, mutta Eijalla on loputon kärsivällisyys. Kiitos siitä! Talvi meni siis kuumeillessa pennun perään ja kun tuo ihana trikki-bluemerle pentue syntyi 11.3. 2010 olin vielä hieman epävarma tuleeko siitä meille pentua. Ensin olimme miettineet narttua, mutta tulimme siihen tulokseen että uros olisi meille paras. Pentueeseen syntyikin vain kaksi narttua, joten olin huojentunut että olimme keskustelleet sukupuolen valinnasta uudelleen joitakin päiviä aiemmin ennen pentueen syntymistä. Meille siis varattiin yksi uros ja olin aivan mielettömän onnellinen. Koko perhe juoksi aina katsomaan päivitetyt kuvat kasvattajan sivuilta ja arvailimme mikä niistä oli meidän pikkuinen. Nimikin oli valittava ja Rikin kaveriksi tuli sitten Danny, toinen tähti. Vielä emme tosin tienneet mille noista pennuista nimi sitten tulisi, mutta nimi oli päätetty. Eija valitsi meille sopivan pennun ja menin sitä katsomaan, täydellinen ja niin hellyyttävän itsenäinen. Pentu makaili takkapuiden lomassa kun muut pennut törmäilivät meidän sylissämme. Tomeria tapauksia jokainen.

Äitienpäivän tienoilla, Saarenmaalle suunnatun reissumme jälkeen, oli Dannyn aika kotiutua. 12.5.2010. Tuota päivää olin siis odottanut ties kuinka kauan. Olin ottanut päivälle muutaman tunnin saldovapaita ja sitten pidennetyn viikonlopun helatorstain lisäksi. Tyttäremme tuli mukaan pennunhakumatkalle ja olimme varautuneet ottamalla pentuselle ostetun patjan mukaan. Pentu valtasi meidät täysin ja hoidimme Eijan kanssa sopimukset kuntoon. Pentu tuli sohvalle meidän kanssamme siksi aikaa kun Eija haki hieman alkuruokaa mukaan. JA se pieni reppana lähti perään niin nopeasti etten ehtinyt kissaa sanoa. Loikkasi sohvalta alas ja pieni uikutti ja linkutti, minä aivan kauhuissani, tyttäremme itkun partaalla ja Eija, säikähti ja mietti varmasti kolme kertaa meidät läpi. Aivan hirvittävä tunne! Vieläkin tulee tippa linssiin, voi pieni...pieni Danny. Päätimme sitten että vaikka jalassa ei varmasti mitään ihmeitä olekaan niin Eija tuo koiran sitten meille seuraavana päivänä kotiin asti. Niin se päivä oli sitten erilainen, vaikka meidän piti palata pennun kanssa niin palasimme vain ruokasäkin kanssa...murheellisina. Seuraava päivä tuntui olevan ikuisuuden päässä eikä meillä ollut mitään muuta keinoa kuin odottaa. Kyllä se päivä tuli vaikka vuorokausi tuntuu joskus pitkältä ja Danny saapui Eijan kanssa. Tomera pikku pentu sulautui perheeseen saman tien ja valitsi nukkumapaikan sohvan edestä. Siinä se nukkuu vielä nykyäänkin usein. Olin siis saanut collieni ja tarina voisi alkaa!