Talvi

Me ollaan Dannyn kanssa ehdottomasti talvi-ihminen ja talvikoira, mutta rajansa kaikella. Tämä kylmyys joka on vallannut ulkoiset olosuhteet sekä myös ytimet alkaa jo vähitellen leikkaamaan talven suosituimmuus asemaa mun arvoasteikolla. Dannyn kanssa lenkkeily on superhauskaa oli keli mikä hyvänsä, mutta alan kaivata harrastuksiamme toden teolla. Eikä tietysti muisto lämpimästä kesäaamusta, jolloin klo 6 oli mittarissa +26 eikä ulos tarvinnut pukea kuin mekko ja ehkä kengät, helpota yhtään joka aamuista 3-kerroksisen vaateparren pukemista. Se tässä eniten nyppii että ulos meneminen on niin monen mutkan takana. ÄH.

Mutta ne harrastukset, meillä niitä on muutama. Näyttelyissä olemme käyneet muutamia kertoja, niistä on tuotu kotiin ihan hyviä arvosteluja ja lähinnä punaisia nauhoja. Danny on vielä kesken kasvussaan, joten uroksen piirteiden saaminen tuo sille varmasti monta hyvää sijoitusta vielä jatkossakin. Näyttelyt ovat hauskoja. Pidän niistä lähinnä siksi että Danny oppii olemaan hyvin erilaisten koirien, ihmisten ja tilojen kanssa. Se ei koskaan esim. väistä kun tuomari tulee kokeilemaan sen läpi, se näyttää jokaisella kerralla luonteensa, eli sen avoimen ja rohkean collien. Minulle tilaisuudet ovat keino tavata samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Dannyn sukulaisten omistajia sekä kasvattajaa tietysti. Hän on ahkera näyttelyissä kävijä ja on ollut lähes jokaisessa käymässämme näyttelyssä mukana. Itse tosin narttukoirien kanssa, joten meidän kehän laidalta ei häntä ihan aina löydä. Urokset kun ovat aina ensin ja narttujen omistajat joutuvat odottamaan joskus pitkäänkin ennen luokkiensa alkua.

Näyttelyiden lisäksi harrastamme pk-hakua. Ja sitä alkaa olla ikävä. Syksyllä pääsimme oikeasti tekemisen makuun ja nyt talven aikana metsässä haettavana makaaminen ei oikein ole onnistunut. Koirat eivät ehkä välittäisi mutta meillä ohjaajilla voisi olla vähän tukalat oltavat. Lisäksi ne koirat, jotka eivät ole treenivuorossa odottavat autossa, se ei myöskään oikein kovilla pakkasilla ole hyvä homma. Hakuporukka meillä koostuu alaosastoon kuuluvista henkilöistä ja mukavia tyyppejä sekä monta mukavaa koiraa. Tosin vain muutama cpk on mukana, suurin osa on nahkalassieita. Danny on hieno hakukoiran alku. Se toimii hyvin metsässä ja tykkää ihmisistä. Se myös menee tasan sinne minne mun käsi näyttää, siitä saatiin syksyllä monet kehut. Ihana haukku! Reipas ja ketterä, aktiivinen oppija. Odottelen innolla siis lumien sulamista ja ihka ensimmäisiä hakutreenejä.

Hakuilun lisäksi tai oikeastaan sen rinnalla ja varsinaisesti meidän hakuilun syynä on sitten pelastuskoiratoiminta. Nyt keväällä, Dannyn tullessa vuoden ikäiseksi, menemme (ensin minä yksin ja sitten yhdessä) tutustumiskurssille, josta sitten hyväksytyt pääsevät mukaan pelastuskoiraosaston treeneihin ym. Maaliskuun alussa, ensi viikolla menen teoriatunneille, joita on parina päivänä ja sitten yhtenä lauantaina on koiran kanssa "tositoimi"-päivä. Katsotaan siis miten koirakko toimii yhdessä ja onko koira sellainen tyyppi että se voisi olla mukana toiminnassa. Tulee siis olla rohkea ja ihmisten ystävä, toimintakykyinen ja ohjattavissa sekä peruskoulutus tulee tietysti olla kunnossa. Tiedä sitten mitä se tarkoittaa mutta kyllä Danny istuu ja menee maahan, seuraakin, joskus. Ihan perustottelevainen tuo on minusta, tosin nyt teini-iässä vähän uhmainenkin aika ajoin. Nyt se on saanut rohkeutta myös lattiapintojen kanssa, joten ehkä se siitä. En tiedä. Vähän mua epäilyttää jos on lattiapintaa testissä että miten tuo klaaraa...välillä kun menee ihan jumiin ja etenee sitten toooodella hitaasti. Katsotaan ja toivotaan parasta. Ei siitä ole pakko tulla pelastuskoiraa, kunhan sillä on kivaa.

No juu, viimeisenä muttei vähimmäisenä olemme hyvin kiinnostuneita paimentamisesta. Danny oli pentuna lampaita kurkkimassa ja pisti ne kyllä kuriin. Käytännössä siis pentu viedään vain katsomaan ja sytytellään sitä lampaille, herätellään mielenkiintoa, eikä ensimmäisellä kerralla välttämättä kovin paljon tapahdu. Koiralle, joka on vasta-alkaja laitetaan pitkä liina valjaisiin kiinni ja se saa sen puitteissa juosta lampaiden ympärillä. Ohjaaja pitää liinaa sen pituisena ettei se haittaa koiran liikkumista mutta niin että koira ei pääse liian lähelle lampaita. Jotkut nuoret koirat varsinkin haluavat mennä ihan päälle ja hyökkäilevät liian innokkaina päkäpäitä kohti. Koiran tulee osata olla aitauksessa niin että lampaat eivät panikoi. Se ei saa missään nimessä hyökkäillä tai koskea niihin eikä millään muotoa satuttaa lampaita. Mukana voi olla karitsojakin, jolloin koiran tulee olla erityisen huolellinen. Harjoitusvaiheessa mukana kuitenkin on vain kokeneita lampaita, ei nuoria tai karitsoja. Danny siis laitettiin silloin ensin liinaan kiinni ja se vähän jarrutteli, enkä minä osannut ohjata sitä liina kädessäni. Päästimme siis Dannyn irti ja se läheti heti kiertämään lampaita sopivan matkan päästä ja pysyi hyvin äänellä ohjattavana. Sen luonne on sellainen ettei se halunnut hyökkäillä vaan suhtautui kärsivällisesti ja hyvin lampaisiin sekä totteli minua. Olimme paimentamassa koko päivän ja asiaan kuului myös pienempi aitaus, jossa ohjaajalla eli paimenella oli sauva, jolla hän ohjasi koiraa pysymään loitommalla. Siinä minulla oli suurempi rooli ja lampaat jyräsivät mua koko ajan. Danny oli hienosti mutta mä en oikein tiennyt mitä tuli tehdä. Hienosti se meni kuitenkin, kohtuu hyvin. Silloin Danny oli siis pentu, joten nyt en odota aivan samaa siltä. Uskon että se on sen verran teini että saattaa käyttäytyä vähän rohkeammin lampaiden suhteen. Toisaalta luulen että se handlaa homman hienosti ja me olemme kyllä hyvä pari sen kanssa. Se pysyy hyvin ohjattavana vapaana ollessaan eikä minun koskaan tarvitse pelätä etteikö se tottelisi. Se jopa istuu kaukokäskyllä. Paimentamaan menemme siis touko-, kesä- ja elokuussa. Nämä siis kokonaisia paimennuspäiviä, sitten siihen lisäksi voi vielä käydä toki harjoittelemassa lyhyempiä aikoja esim. iltatreeneissä, jos tahtoo. Paimennuspaikka meillä on Somerolla, joten matkaa on sen verran riittämiin että ihan joka viikko ei tule mentyä, harmi sinänsä mutta kyllä tämä vähempikin riittää. Hauska nähdä miten homma tänä vuonna toimii meillä.

Lisäksi tietysti harjoitellaan tottelevaisuutta. Tottelevaisuus on minusta itsestään selvä osuus koiran elämässä, joten en sitä niin harrastukseksi laske, mutta kyllä siihenkin aikaa saa menemään jos oikein tavoitteellinen on. Pk- lajina se on tietysti tiukkaa treeniä vaativaa, joten en mitenkään väheksy lajia, meillä se ei vain ole niin suuressa roolissa vaan pitäytyy perustasolla, sellaisella että koiran kanssa on mukava ja helppo olla. Joka sunnuntaiaamu on meillä mahdollisuus mennä ihan treenikentälle, joten ehkä se taas kevään tullen aktivoituu sekin osuus Dannyn ja mun elämässä.

Katsotaan mikä näistä meille muodostuu rakkaimmaksi lajiksi ja sitä jatkamme sitten. Kaikkea ei koiran kanssa voi eikä ehdi tekemään yhtä kovalla draivilla, eikä se minusta ole edes tarpeellista. Jokin laji muodostuu automaattisesti omaksi ja sitä sitten tehdään enemmän, niin se menee.

Kevättä odotellessa siis!

Ensimmäinen

Ensin oli tarkoitus kirjoittaa tänne kertomuksia niin että blogin päätähti kertoo ne itse. Sitten tulin, minä omistaja siis, siihen uskoon että koirat eivät kerro kertomuksia sen enempää kuin totuuksiakaan, eivät ainakaan blogissa. Tämän blogin tarinat, totuudet ja kertomukset ovat siis minun, omistajan, kirjoittamia. Ja minun nimeni on Riikka.

Dannyn saapuminen meille oli tavanomaisesti ja yllättäen, sattumien, onnen ja tarkoituksen yhteispeliä. Olin joskus lapsena ja vanhempanakin päättänyt että joskus omistan collien, ihanan luotettavan oman collien ja olen aina tiennyt että Lassie ei ole yhtäkuin collie. Eikä sheltti ole minilassie, sen enempää kuin minicolliekaan. Tätä siis selitin jokaiselle asiasta virheellisen luulonsa esittäneelle lapselle ja aikuisellekin varmana siitä että minusta tulee joskus collien omistaja. Tässä välissä, 20 vuoden aikana ehdin tosin päättää että minusta tulee shiban omistaja, tähän päädyin siis n. 12-vuotiaana, sittemmin toivoin afgaaninvinttikoiraa ja samojedia sekä allergiastani vakuuttuneiden vanhempien lepyttämiseksi myös karvattomat koirat kävivät ehdotuksissani. Myöhemmin, aikuisiällä mietin airendalenterrieriä, landseeriä ja myös whippetiä, jokaiselle oli hyvä syynsä, mutta yhtäkään tälläista meille ei kotiutunut. Ihan siksi että niissä kaikissa oli jokin ominaisuus, joka ei sopinut mun elämään kokonaisvaltaisesti. Niin, ja oli se koira-allergia, jota minulla ei kuitenkaan ole, myöskin hidastamassa tätä koiran hankintaa.

Tästä meni jonkin aikaa ja ihastuin yorkshirenterrieriin, ihan vain siksi että se on niin pippurinen ja pieni ja että se on kaunis. Meille saapui sitten sellainen, harkittuna vaikkakin hyvin nopeasti ja olen ollut hyvin tyytyväinen valintaani. Ihana yorkkini Riki on maailman uskollisin ja pirullisin pieni suloinen olento. Mamman rakas pirpana. Ehdoton sylikoira, joka ei suostu olemaan sylissä ollenkaan. Unelma useammasta koirasta sai siis alkunsa kun katselin Rikin edesottamuksia ja sille seuraksi tulevalle kaverille asetin hyvin tiukat vaatimukset, jotka tuli täyttää viimeistä piirtoa myöten. Tämän paikan meillä täytti Danny, jokaista karvaansa myöten aito collie ja aivan täysin paikkansa ansainnut.

Danny, Merry Moonray's Wheel Of Fortune on pentueesta, jossa oli kuusi pentua. Sen emä, Black Sara's Wonder of Moonray eli Siiri on hieno koira, jonka satuin huomaamaan melko sattumalta surffaillessani colliesivustoilla. Katsoin, ilman mitään tietämystä, että tuohan aivan mielettömän upea koira. Jätin tuon koiran sitten taustalle väijymään kun edelleen tutkin mistä sen ihanan pentuseni sitten löydän. Luin Alvaston ja Hirvosen kirjoittaman collie-kirjan ja tarkoin siinä mainitut sukutaulut sekä collien historian. Taisin lukea sen useamman kerran. Luettuani seikkailin takaisin sivustoille eri kriteerit mielessäni ja päädyttyäni jälleen Merry Moonray's:n sivuille, totesin tuon ihanan Siirin olevan juuri niistä suvuista, joista olin collien itselleni päättänyt ottaa. Ilokseni huomasin pian että Siirille oli suunnitteilla pentuja! Eikä sulhoksi valittu Reino ollut ollenkaan hullumpi kumppani. Vuoden päähän suunniteltu collien hankinta olikin saanut äkillisen käänteen ja minun oli saatava pentu tuosta pentueesta.

Otin yhteyttä kasvattajaan saatuani ensin vihreää valoa perheeltä, muistaakseni sain siis vihreän valon ensin ja lähetin sähköpostin vasta sitten, en ihmettelisi vaikka olisi ollut toisinkin päin. Kasvattajan kanssa vaihdoin suhteellisen paljon mailia, uskoisin että liikaa, mutta Eijalla on loputon kärsivällisyys. Kiitos siitä! Talvi meni siis kuumeillessa pennun perään ja kun tuo ihana trikki-bluemerle pentue syntyi 11.3. 2010 olin vielä hieman epävarma tuleeko siitä meille pentua. Ensin olimme miettineet narttua, mutta tulimme siihen tulokseen että uros olisi meille paras. Pentueeseen syntyikin vain kaksi narttua, joten olin huojentunut että olimme keskustelleet sukupuolen valinnasta uudelleen joitakin päiviä aiemmin ennen pentueen syntymistä. Meille siis varattiin yksi uros ja olin aivan mielettömän onnellinen. Koko perhe juoksi aina katsomaan päivitetyt kuvat kasvattajan sivuilta ja arvailimme mikä niistä oli meidän pikkuinen. Nimikin oli valittava ja Rikin kaveriksi tuli sitten Danny, toinen tähti. Vielä emme tosin tienneet mille noista pennuista nimi sitten tulisi, mutta nimi oli päätetty. Eija valitsi meille sopivan pennun ja menin sitä katsomaan, täydellinen ja niin hellyyttävän itsenäinen. Pentu makaili takkapuiden lomassa kun muut pennut törmäilivät meidän sylissämme. Tomeria tapauksia jokainen.

Äitienpäivän tienoilla, Saarenmaalle suunnatun reissumme jälkeen, oli Dannyn aika kotiutua. 12.5.2010. Tuota päivää olin siis odottanut ties kuinka kauan. Olin ottanut päivälle muutaman tunnin saldovapaita ja sitten pidennetyn viikonlopun helatorstain lisäksi. Tyttäremme tuli mukaan pennunhakumatkalle ja olimme varautuneet ottamalla pentuselle ostetun patjan mukaan. Pentu valtasi meidät täysin ja hoidimme Eijan kanssa sopimukset kuntoon. Pentu tuli sohvalle meidän kanssamme siksi aikaa kun Eija haki hieman alkuruokaa mukaan. JA se pieni reppana lähti perään niin nopeasti etten ehtinyt kissaa sanoa. Loikkasi sohvalta alas ja pieni uikutti ja linkutti, minä aivan kauhuissani, tyttäremme itkun partaalla ja Eija, säikähti ja mietti varmasti kolme kertaa meidät läpi. Aivan hirvittävä tunne! Vieläkin tulee tippa linssiin, voi pieni...pieni Danny. Päätimme sitten että vaikka jalassa ei varmasti mitään ihmeitä olekaan niin Eija tuo koiran sitten meille seuraavana päivänä kotiin asti. Niin se päivä oli sitten erilainen, vaikka meidän piti palata pennun kanssa niin palasimme vain ruokasäkin kanssa...murheellisina. Seuraava päivä tuntui olevan ikuisuuden päässä eikä meillä ollut mitään muuta keinoa kuin odottaa. Kyllä se päivä tuli vaikka vuorokausi tuntuu joskus pitkältä ja Danny saapui Eijan kanssa. Tomera pikku pentu sulautui perheeseen saman tien ja valitsi nukkumapaikan sohvan edestä. Siinä se nukkuu vielä nykyäänkin usein. Olin siis saanut collieni ja tarina voisi alkaa!